Tamppasimme jo aamukahdeksalta mattoja. Ihan kelvollinen lääke migreeniin, nyt kun kääretorttu on pois laskuista. Onneksi meillä ei ole naapureita. Muistan miten viheliäistä on herätä yli-innokkaan perheenemännän siivousvimmaan.

 

Anni viihtyy pihalla paremmin kuin missään, vaikka ajanvietteenä olisi vain lumikokkareiden siirtäminen paikasta toiseen. Usein se voittaakin muut aktiviteetit. Ilma oli lempeä kuin kermavaahto ja aurinko lämmitti kalvakkaita kasvoja. Tajusin miten hyvin viihdyn tässä tilanteessa. Vapaat aamut ovat elämän suola ja sokeri. Mitään ihmeellistä ei tapahdu eikä tarvitsekaan. Näen silmäkulmastani touhottavan kypärämyssyn, lumikokkareet siirtyvät taas paikasta toiseen, puusta tippuu käpy, onneksi ei naamaan. Matot imevät itseensä raitista ilmaa ja lattiat on luututtu Mäntysuopavedellä.

 

Nautin siitä, että voin tehdä osa-aikaista työtä. Käytännössä olen mukavampi ihminen kun kaikkia kotitöitä, harrastuksia ja omaa aikaa ei tarvitse survoa viikonloppuun. Niinhän suurin osa äideistä ja vanhemmista tekee. Näppituntumalla moni jää hetkeksi hoitovapaalle, mutta siirtyy sitten täyteen työviikkoon. Olisin itsekin tietysti tottunut siihen. Mutta kun osa-aikaisuuden makuun pääsee, siitä ei haluaisi luopua.

 

Vähän aikaa sitten tunteita kuohutti provosoiva artikkeli Lapset kuin spartalaisia, jossa kritisoitiin suomalaisten pilttien pitkiä tarhapäiviä. Facebookissa kommentoin juttua sanomalla, että vanhemmilla on mahdollisuus valita ovatko kotona vai töissä - jostain joutuu joka tapauksessa luopumaan. Vasta-argumentteja tuli täydeltä laidalta. Lähes kaikki olivat sitä mieltä, ettei valinnan mahdollisuutta ole. Töissä on pakko käydä, että saa maksettua asunnon ja auton ja lomat ja lapselle virikkeellisen ympäristön. Onko se todella niin? Vai olisiko vaihtoehto olla kotona pienemmillä kustannuksilla? Vaihtaa harrastukset ja välineet halvempiin, auto pyörään, uimahalli pulkkareissuun? 

 

Minulla osa-aikaisuus jatkuu toistaiseksi. Käytännössä niin pitkään kuin talous ja työpaikka joustavat. Ehkä Anni jossain vaiheessa haluaa viettää enemmän aikaa päiväkodissa. Varmaankin silloin, kun tytön kommunikaatio kehittyy ymmärrettävälle tasolle… Sitten voin panostaa taas enemmän työhön, mikäli panostani vielä tarvitaan.