Ihanaa, loskaa! Annan kenkien mössätä lunta kuraveteen ja kuuntelen tuttua ääntä. Minähän pidän talvesta. Myönnän auliisti kuuluvani pakkasrakastajien harvalukuiseen vähemmistöön. Pyöräilijänä ja alle metrin mittaisen ihmisen äitinä arvostan myös mukavuutta. Epätodellista, että jossain vaiheessa voimme fillaroida kesävaatteissa ja tuntea renkaan alla pitävän asfaltin. Että voimme jopa nauttia matkasta joka-aamuisen hampaat irvessä selviytymisen sijaan. Loska on välivaihe, jonka toisella puolella piileksii kesä.

 

Intouduin ripustamaan lakanat ulos kuivumaan. (Tai mies ripusti, olin toimeksiantaja.) Taka-ajatuksena oli saada yövieraille puhtaat ja raikkaat petivaatteet, jotka ehkä hieman tasoittaisivat vieressä tönöttävän vaipparoskiksen alkuvoimaista aromia. Ei olisi tarvinnut liioitella. Kuullessani veden lotinan kattoa vasten, tiesin että peli oli menetetty - pyykki olisi pitänyt kuivattaa sisällä. Nyt pihalla kuultaa jo vihertäviä ja rusertavia läiskiä sateen seurauksena. Kunpa ehtisin vielä viettää kunnon hiihtokauden, ennen kuin lumet katoavat kokonaan!

 

Olemme Annin kanssa uurastaneet kotitöissä. Pesimme pyykkiä ja leivoimme. Pieni emäntä kattoi pöydän valmiiksi ja piilotti lusikat johonkin. Mummo ja Hannu-pappa tulevat käymään kylässä. Matkan päämääränä on muistokonsertti Oulussa. Huomenna on sen päivän vuosipäivä, kun Hannu menetti rakkaat ihmisensä, kolme samalla kertaa.