Nukke pötköttää sohvalla jalat pystyssä. Rahille on aseteltu musta korkokenkä, joka kätkee sisäänsä vispilän. Erilaisten kauhojen ja paistinlastojen muodostama polku johtaa keittiöön, jossa näyttää siltä kuin joku olisi yrittänyt koota rumpusettiä kotitarpeisiin. Kattilankansia, kattiloita, taas pari visipilää. (Miten monta vispilää meillä oikein on?) Syöttötuolin alta voi tarkistaa Annin edellispäivän menun. Ainakin puuroa näyttäisi olleen listalla. Talousjakkara on kumollaan jääkaapin vieressä ja jakkaran alta pilkistävät miehen alushousut. Kiikuttaessani niitä likapyykkiin huomaan, että rahapuun lehdestä on haukattu pieni palanen. Ilmeisesti maku ei ole kannustanut laajempiin kokeiluihin sillä saralla…
 
Meillä on miehen kanssa samansuuntainen siisteyskäsitys. Huolehdimme siitä, että lattian keskikohta on suurin piirtein vapaa ja tuotteet oikeilla paikoillaan. Patterin välissä on varmasti pölyä enkä vaihda lakanoita viikoittain, mutta yleisvaikutelma pikaisesti ilman silmälaseja katsottuna on siisti. Tai oli. Anni on laittanut taloutemme uuteen uskoon. Tavarat kulkeutuvat yllättäviin paikkoihin, ruokaa löytyy sukkien pohjasta ja kukka-asetelmista on turha unelmoida.
 
Joskus muinoin siivosin kunnolla kerran viikossa, laitoin pöytäliinan ja poimin kukkia maljakkoon. Ilmassa oli Mäntysuovan tuoksu ja mieli kevyt vapaapäivän odotuksesta. Uusperheessä olen pikkuhiljaa tinkinyt vaatimustasosta. Somisteluun käytetty aika menee nyt epämääräisten kasojen selvittelyyn, joita alkaa kerääntyä heti jos ei pidä varaansa. Siivottuani vessan menee ehkä kymmenen minuuttia, kunnes mukavuuslaitos näyttää taas samalta kuin ennen projektia. Teinit protestoivat pöytäliinan käyttöä vastaan ja minä olen jääräpäisesti pysynyt omalla linjallani. Aiemmat isot kankaat ovat tosin vaihtuneet olemattomaan kaitaliinaan, jonka harmaanruskeassa värissä eivät erotu ketsuppi tai thai-chilikastike. Leikkokukista luovuin siinä vaiheessa, kun Anni istui pöydällä maljakko kädessään. Imuroin lähes päivittäin, mutta sitä ei huomaa muusta kuin pölypussin täyttymisestä.
 
Tänään hölkkäsin taas ympäri huoneistoa imuri toisessa ja pölyrätti toisessa kädessä. Anni toimi apulaisena, kunnes kyllästyi ja meni touhuamaan omiaan. Hyvä niin. Pääsin yksin etenemään huomattavasti rivakammin. Kohta typykkä kipitti vastaan kädet pystyssä. Lähempi tarkastelu osoitti, että pieni oli avannut vaipparoskiksen kannen. Kädet ja hihat kyynärpäitä myöten ruskeassa eritteessä tyttö hymyili korviin asti. Onneksi valkoinen, pintapestävä nalle oli jätetty osattomaksi tutkimusretkestä. Hitaasti kymmeneen laskien muistutin itseäni siitä, että vielä joskus kaipaan näitä päivä. Mummona ehdin nyplätä pöytäliinoja tai asetella kukkia Mäntysuopaan. Nyt on aika nauttia arjesta kaikkine sen sävyineen ja aromeineen.