Laulujen lokakuu alkaa olla lopuillaan. Tätä aikaa ei halua ajatella keskellä auringonlaskuja ja palaneen makkaran käryä. Harmaassa syksyssä konkretisoituu arkinen, pimeä ja ikävä.

 

Ei tämä niin ankeaa ole. Flunssa alkaa olla voitettu eikä vettäkään sada juuri nyt. Taivas on kuin harmaakortti, mutta jos oikein yrittää, harmaassa voi erottaa sävyjä. Olemme vapaalla eikä ulos ole pakko mennä. Suunnittelen mihin käyttäisin pienen summan lomarahoja. Aiemmat menivät juurihoitoon ja muuhun arkiseen. Nyt suhtaudun ylimääräiseen tuloon kuin lottovoittoon ja haaveilen kameran objektiivista. Haluaisin hankkia myös härvelin, jolla voisimme katsoa vuokraelokuvia jättimäisestä kuvaputkitelevisiosta. Toiveena on vaihtaa koko toosa, mutta nykyinen yli 40-kiloinen rumilus on Annin kiipeilyihin juuri sopiva.

 

Nyt tyttö nukkuu tukkoista untaan. Itkee välillä yrittäessään hengittää nenän kautta. Tänään olin menossa vessaan, kun Anni jäi sohvalle lukemaan huonekalukaupan mainosta. Juuri kun olin asettautunut pytylle istumaan, typykkä pyyhälsi sisään lehti kädessään. Hän osoitti tohkeissaan kansikuvaa, jossa nainen ja leikki-ikäinen tyttö petasivat sänkyä.

- Vauva! 

- Niin, siinä on tyttö ja tytön äiti, totesin asiallisesti kesken operoinnin.

Vessapuuhista välittämättä Anni alkoi kavuta syliini. Mainoslehtisen kuva sai aikaan tunnereaktion, jonka seurauksena oli pakko päästä lähelle. Istuin housut nilkoissa, lapsi kaulassa ja toivoin hartaasti, ettei joku keksi kävellä ovesta sisälle.

 

Jumppaan en taida tänään päästä. Siihen viittaa selkäkipu ja ylimääräinen sydämen läpätys. Harmittaa. Thaimaalaisvaikutteisesta bodybalancesta on tullut yksi viikon kohokohtia. Yleensä en välitä ryhmäliikunnasta, mutta ehkä se on juuri sopiva vastapaino nykyiselle elämäntilanteelleni. On rentouttavaa kuunnella jonkun käskyjä ja keskittyä liikuttelemaan raajoja musiikin tahdissa. Ei tarvitse huolehtia mistään. Palkkiona on itsensä voittanut olo, josta voi nauttia lopuksi saunan lauteilla.