On kosteaa ja kylmää. Pelkkä ajatus ulkoilusta saa hiukset vääntymään käppyrälle. Kun aamu vielä alkoi päänsäryllä, meillä oli hyvä syy heräillä pitkän kaavan mukaan. Keitin kahvit kahteen kertaan ja maistelimme pullaakin - kaupan versiota tosin. Anni haki nuken ja käpertyi sohvalle syliini. Köllöttelimme ainakin tunnin mitään tekemättä. Tämä on parasta osa-aikaisuudessa.

 

Vapaapäivinä en avaa edes televisiota, siitä huolehtivat muut perheenjäsenet kotiutuessaan. Nautin hiljaisuudesta ja siitä, että saan puuhailla Annin kanssa ilman ylimääräistä hälinää. Hiljaisina hetkinä kuuluu jopa kellon tikitys. Tyttö on luonteeltaan sähläävä ja luulen, että hänelle on hyväksi oppia pysähtymään. Ei koko ajan tarvitse tapahtua jotain. Voimme ihmetellä kaikessa rauhassa vaikka kärpäsen siipiä, laskea otuksen jalat ja halata lopuksi. (Toisiamme, ei välttämättä kärpästä).

 

Voi tietysti olla, että nämä hetket ovat tärkeämpiä minulle. Yhtä kaikki, ne ovat nykyisen elämäni parhaita paloja.