Illalla väsäsin lahjaksi asetelmaa, joka sisälsi suklaata. Aamulla suklaat olivat oli mystisesti vähentyneet. Olemme miehen kanssa karkkipaastolla ja Tuuli kaverinsa luona yötä, joten syyllinen näyttää aika selvältä. Toisaalta en voi syyttää ketään: en erikseen kieltänyt makeisiin puuttumista.

 

Teinit ovat meillä toista viikonloppua perätysten, poikkeusjärjestely johtuu lasten äidin harrastuksesta. Jossa kilpaillaan ja kilpailuja on ympäri vuoden. Tärkeysjärjestyksessä kilpailut ohittavat kaiken muun, näin on ollut koko uusperhe-elämäni ajan. Alussa se ahdisti. Aikaani hallitsivat puolison ja lasten lisäksi myös puolison eksä, eksän hölmö harrastus ja nykyinen mies, eksän nykyisen miehen lapset… ja kenties vielä neljännet ja viidennetkin osapuolet, joista en ole tietoinen. Aikaisemmin olin ollut aikuinen, joka hallitsee omaa vapaa-aikaansa. Setvimistä oli siinäkin, että pääsimme siipan kanssa yhteisymmärykseen. Yhtäkkiä olin pelkkä sivuhuomautus. Minulla ei ollut sanavaltaa. Mies toimi välittäjänä ja yritti sovitella aikoja niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä.

 

Viidessä vuodessa ehtii tottua ja sopeutua. Niin tähänkin. Silti kiukku hiipi pintaan, kun näin puolen vuoden aikataulusuunnitelmat. Viikonloppumme ja lomamme oli päätetty pitkälle syksyyn. Lista oli vain ehdotus, mutta en ottanut sitä kuuleviin korviini. Ärsytti. Käytännössä suunnitelma oli ihan hyvä. Teinit ovat meillä tavallisten viikkojen lisäksi pääsiäisen, vapun, juhannuksen ja muutaman muun kisa-ajankohdan. Ja vastavuoroisesti äidillään pari viikonloppua perätysten.

 

On hienoa viettää yhteistä aikaa. Kurjinta on se, kun teinit ovat pois - ainakin jos Annilta kysytään. Silti haluan joskus reissata pienemmällä kokoonpanolla. Voimme tehdä nopeita lähtöjä. Majoitus ja logistiikka on helpompaa. Teinit eivät enää halua tylsiin paikkoihin mukaan… Ja on tietysti niitäkin, jotka mieluummin toivottavat meidät tervetulleeksi pienryhmänä. Ne toiveet jätän omaan arvoonsa. Perhe on osa minua. Jos joku ei sitä hyväksy, voi painua hevon kuuseen.