Teinit ovat äidillään. Aamun hiljainen hetki ohjaa ajatukset tulevaan työpäivään. Jossain vaiheessa tuntui jo siltä, että olen pääsemässä tilanteen herraksi (tai rouvaksi). Lomien jälkeen projektit ovat alkaneet edetä ja hankalan asiakkaan kanssa löytyi yhteinen sävel. Uusi ohjelmisto on alkanut vaikuttaa siedettävältä. Aloin jo toivoa, että muuttunut työtapa avaisi uusia yhteyksiä aivolohkojen välillä… Sitten sain kylmää vettä niskaan. Tajusin, että meidät arvotetaan tilikauden tuloksen mukaan. Sillä ei ole merkitystä, että olen työskennellyt kuukauden vähemmän kuin muut. Että opettelin uuden ohjelman. Että kestää hetken ennen kuin projektit etenevät laskutukseen asti. Tilanne tuntuu epäreilulta. Ja samalla tiedostan, että termi ei kuulu aikuisen sanavarastoon. Onko hankaus työpaikalla merkki siitä, että pitäsi harkita muita uravaihtoehtoja? Olisko aika perustaa oma pullantuoksuinen - joku?

 

Mietteet katkeavat Annin hihkuntaan. Tyttö on onnistunut saamaan pissavaipan auki, sängyssä on mittava lätäkkö. Kiskon lakanat ja petauspatjan pois, alan hiissata niitä alakertaan samalla kun pieni pyrkii itkien syliin. Lastaan pyykkikoneen täyteen ja kytken ajastuksen päälle. Vaipanvaihdon jälkeen tyhjennän astianpesukoneen. Tähänkin on pitänyt kehittää uusi systeemi: astiat urakkavauhdilla tiskipöydälle ja vasta siitä kaappiin. Kuitenkin saan nostella pois koneeseen ilmestyviä muovikippoja ja leluja. 

 

Koppaan Annin syliin ja suuntaamme ulos. Typykkä saa valita omenapuusta mieleisensä omenan. Pieni on tohkeissaan myös kaikista marjoista, edes pihlajanmarjat eivät aiheuta kipristelyä. Kerään luumuja puuron täydennykseksi ja nautin lempeästä auringonpaisteesta. Yritän painaa mieleen tämän hetken. Olemme toipuneet flunssasta ja korvatulehduksesta. Meillä on toisemme. Muistan lauseen vuosien takaa: Kaikissa elämänvaiheissa pidä kiinni onnesi aiheista.