Kalajoen talvi on pastellinvärinen. Minulla on siitä kolmen käyntikerran vankka kokemus. Vaaleansininen horisontti sekoittuu lumen valkoiseen ja hiekan beigeen, välissä kiviä, jäätä ja meren sulanteita. Tällä kertaa maisemaa täydensi muutama sata joutsenta, jotka yöpyivät mökkirannassa. Illan hämärtyessä pariskuntia alkoi laskeutua räpylät ojossa, jokainen omalla yksilöllisellä tyylillään. Yritin painaa näkymän mieleen, kamerasta ei ollut apua. Joutsenlaulun pauhu korvissa tuijotin täysikuun valaisemaa riitettä meren pinnalla. Pakkanen onneksi palautti maan pinnalle. Ja pikkuauto, joka löytyi aamulla posken alta.
 
En muista näin säihkeää pääsiäistä. Aurinko on helottanut kirkkaalta taivaalta ja lumikin pitää vielä pintansa. Olemme ulkoilleet nenämme punaiseksi. Tämä oli hiihtokauden huipennus, pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan Kalajoen latuja. Pohjanmaa ei olekaan pelkkää pannukakkua! Vietimme laatuaikaa appivanhempien ja miehen siskon perheen kanssa.
 
Illalla oli aika pakata lapset ja kamat autoon. Köröttelimme maisemareittiä kaikessa rauhassa pääsiäiskokkoja bongaillen. Perusmalli oli litistetyn puolipallon muotoinen kasa, joka oli verhoiltu havuilla. Kaikesta päätellen havujen alle oli kätketty vanhoja traktorinrenkaita ja muuta elinkaaren päätepisteen saavuttanutta tavaraa. Täydet pisteet sai kukkuroilleen sullottu katoton lato. Nivalan paikkeilla horisontti peittyi utuun ja kitalaessa maistui savu. Kansa liikkui ympäriinsä toistensa kokkoja äimistelemässä. Tämä yhteisöllisyys puuttuu itäsuomalaisesta pääsiäisenvietosta. 
 
Oli kiva herätä kotona. Aamusauna, vohveliaamiainen, pääsiäismunien etsitää, ulkoilua. Anni suklaassa korvia myöten, samassa asennossa suu, korvia myöten.