Edellisestä elämästäni en kaipaa mitään. Paitsi rauhallisia aamuja. Edes kiire ei haittaa, jos toimet voi suorittaa omassa järjestyksessä. Nykyään pompin edestakaisin, kaikki jää vaiheeseen ja kesken. Lopulta en enää edes muista joinko kahvia. Tarkistan asian keittimestä samalla kun laitan sen pois päältä.

 

Havahduin tänään aamukuudelta siihen, että mies oli hereillä. Äänettömyys häiritsi untani. Puolison lähtörituaalien jälkeen hiivin alakertaan tekemään raskaustestin. Meijeritoimintani on käynnistynyt, odottamaton käänne vuodentakaisen tuotannon alasajon jälkeen. Asialle on tietysti luonnollinen selitys, kuten antihistamiinit. Haluan silti sulkea pois yhden vaihtoehdon. Kolmen minuutin aikana leikittelen ajatuksella, että testiin piirtyisi kaksi viivaa. En tiedä kestäisikö kapasiteettini toista pientä. Mies alkaa olla väsynyt penninvenyttämiseen. Koko perheelle on parempi, että lukitsemme lapsiluvun tähän. Sen mukaan olen toiminut ja syönyt lääkkeitäkin rajoituksetta.

 

Negatiivinen, kuten odotettua. Joskus tulos olisi aiheuttanut pahan mielen ja äärettömän turhautumisen. Nyt laitan kahvikeittimen päälle ja alan etsiä kirjaa, jonka sain nettikaupasta muiden kylkiäisenä. Purin edellisenä päivänä paketin. Arvelen, että Anni on jemmannut opuksen parempaan talteen. Kiertelen systemaattisesti kaikki loogiset ja järjettömät paikat. Ei tulosta. Verenpaine alkaa nousta. Miten paljon käytän elämästäni jonninjoutavaan etsimiseen? Kaikesta en voi syyttää Annia, usein jätän itse  tarvaroita outoihin paikkoihin. Toisinaan joku perheen kolmesta muusta jäsenestä on tietämättään sekoittanut pakkaa.

 

Etsin tuloksetta yli puoli tuntia. Päätän tyytyä naistenlehden jatkokertomukseen, osa 6/7, en ole lukenut aiempia, mutta nämähän toimivat saippuasarja-periaattella. Teen itselleni voileivän. Nappaan basilikasta pari lehteä ja annan tuulenvireen puhaltaa avoimesta ikkunasta. Mitä hehkein kesäpäivä tulossa... Kuulen Annin määrätietoiset askeleet yläkerrasta. Käyn halaamassa tytön ja keskustelemme läpi normaalit aiheet: isi on töissä, Tuuli ja Vesku tulevat ensi viikolla, ei mennä päiväkotiin, meillä on vapaapäivä. Kun pääsemme keittiöön, kahvi kupissani on jo jäähtynyt. Samapa se. Päätän ottaa kuvan hienosta leivästä, kun kerrankin sellaisen väsäsin. Anni työntää nenää kahvikuppiin. Tytön kasvot piirtyvät kahvin tummaan pintaan. "Paljon onnea vaan, äiti!",  säestää reipas laulu.