Mies oli nähnyt unta, että olimme uskonlahkon kokouksessa, jossa meitä yritettiin käännyttää. Puhujina oli Tapani Kansa ja muita pukuun sounnustautuneita julkisuuden henkilöitä. Meillä oli pikeepaidat. Olen suhtautunutkin kyseisiin vaatekappaleisiin varauksellisesti sitten 1980-luvun.

 

Uni kirvoitti keskustelun kuolemanjälkeisestä elämästä. Selvisi, että kumpikaan meistä ei usko tuonpuoleiseen sanan perinteisessä merkityksessä. Käytännön ihmisenä mies mietti, että kaikki kuolleet eivät mahtuisi mihinkään konkreettiseen paikkaan. Itse en pysty kuvittelemaan taivasten valtakuntaa, jossa kaikki jatkuisi seesteisenä hamaan iäisyyteen. Kumpikin uskomme siihen, että elämässä pitäisi pyrkiä hyviin tekoihin. Ehkä hyvä energia voisi palautua jonkinlaisen karman lain periaatteiden mukaisesti? Ainakin oikeaksi kokemamme teot tekevät itselle hyvän mielen, jos ei muuta.

 

On tyypillistä, että olemme asuneet neljä vuotta yhdessä, mutta taivas tuli puheeksi vasta nyt. Arjessa teemme valintoja muilla perusteilla kuin taivaspaikan toivossa. Käsitys hyvistä teoista voi vaihdella henkilöstä riippuen. Ja vaikka näkemys olisi kirkas, laiskuus ja itsekkyys ottavat vallan. Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla... Taivaan kanssa on vähän niin ja näin. Silti haluaisin uskoa, että kuolleet läheiset ovat jotenkin hengessä mukana. Ehkä he vaikuttavat elämäämme jostain kaukaa, lempeästi ohjaillen?