Sain viimein Annin päiväunille. Yö oli yhtä itkua ja parkua. Tutti lensi monta kertaa kaaressa lattialle ja lopuksi likka puri minua käsivarresta! Toivotaan, että edes toinen meistä saisi nyt vähän univelkaa tasattua.

Tämän viikon olemme taas kolmestaan. Kukaan ei herätä pientä kesken unien, ei valita ruuasta, ei huudata säriseviä kappaleita puhelimesta tai Youtubesta. Vaikka teinien kanssa venytetään pinnaa, silti odotamme sunnuntaita. Talo täyttyy äänestä, Veskun moponhajuisista vaatteista, Tuulin myssäköistä, viulusta, luistimista. Anni ei tiedä miten päin olisi päästessään isosiskon syliin.

Viime viikko oli läpileikkaus teini/lapsiperheen arkeen. Aluksi pidin Tuulille klassisen kukkia ja mehiläisiä sivuavan puheenvuoron. Vaikka ilmapiiri lienee vapautunut sitten 1980-luvun alun - puhumattakaan mummoni nuoruudesta, jolloin terveyssiteet virkattiin itse ja ehkäisymuotona oli seksistä pidättäytyminen ennen avioliittoa - keskustelun aloitus kangerteli. Tuuli suhtautui kuitenkin asiallisesti ja olimme molemmat helpottuneita kun homma saatiin käsiteltyä. Onpahan nyt harjoiteltu Annia varten. Tuossa vaiheessa lienen jo yli 50 ja tytölle on varmasti käsittämätöntä, että äidillä olisi ollut mitään tekemistä kukkien ja mehiläisten kanssa...

Keskellä viikkoa löysimme raskauttavaa todistustusaineistoa eli leivänmuruja olohuoneen pöydältä. (Yksi harvoja kirjoittamattomia sääntöjämme on, että olohuoneessa ei syödä). Syyllinen ei tunnustanut, seurasi väärää syyttelyä, keskustelua ja pahaa mieltä. Jossain vaiheessa alkoi jo tuntua, että onkohan aihe sittenkään tuon kaiken väärti. Mitä parista leivänkäntystä! Onhan elämässä tärkeämpiäkin asioita. Toisaalta ei meillä kovin montaa sääntöä ole: astiat tiskokoneeseen, likapyykit koriin, televisio kiinni jos sitä ei katsota... Äitiyslomalla olen kotona 24 tuntia vuorokaudessa ja haluan istua sohvalle törmäämättä vanhoihin ruuantähteisiin tai muuhun roinaan. Voin toki joustaa säännöistä, mikäli joku muu ottaa vastuulleen siivouksen.

Loppuviikosta sävytimme Tuulin hiukset. Tyttö on haikaillut värjäyksen perään jo pitkään, vaikka minun mielestäni kaunis tukka olisi  voinut pysyä luonnontilassa ainakin yläasteelle. Mutta äidiltä oli viimein irronnut lupa, joten tuumasta toimeen. Väripurkki oli tietysti jo hankittu ennen kuin ehdimme sopia käytännön järjestelyistä. Äiti suostui värjäykseen, mikäli se tehdään jossain muualla kuin hänen kotonaan. Hmmm.  No, lopputulos oli ihan onnistunut ja lähellä omaa sävyä. Siitäköhän se alkoi, elämänmittainen värjäyskierre?

Viikkoon mahtui myös Annin kolme uutta hammasta, 1500 pienelle tytölle suunnattua kieltoa, monta kattilallista pastaa, jauhelihaa, broileria, perunaa, 12 litraa maitoa, 32 pullaa, 7 koneellista pyykkiä, yhdet syntymäpäivät, pari saunailtaa ja kiivasta keskustelua siitä, onko 210 euroa kuussa sopiva hinta luisteluharrastuksesta.

Mutta tällä viikolla nautimme hiljaisemmasta menosta. Pakkasesta huolimatta auringossa on jo kevään tuntu.