Olemme jälleen kääntymässä kotona. Ovella löi vastaan lämmin ja ummehtunut henkäys: sisällä 30 ja ulkona 32 astetta. Pyykkejä on pyörinyt jo kolme koneellista, mies ajaa nurmikkoa uudet silmälasit päässä. Tyhjennän jääkaapista mitä sinne on jäänyt.

 

Kalajoella mahdollisuuksia laajensi uusi Rompetorilta hankittu mummopyörä. Kahden metrin koeajo sai minut vakuuttuneeksi ajo-ominaisuuksista, vaikka ohjaustanko ja ketjusuoja olikin maalattu käsittämättömän keltaisiksi. Hieman pitempi koeajo osoitti lieviä puutteita ajettavuudessa, jarrut olivat kadonneet ja etupyörä hetkui epäilyttävästi puolelta toiselle. 

 

Strada takasi kuitenkin sen, että saatoin lähteä kierrokselle silloin kun halusin. Appiukko kaivoi arkistojen kätköistä vielä lastenistuimen. Testattuani fillaria sen verran että uskoin sen pysyvän kasassa, uskalsin ottaa Annin mukaan. Hyvin rauhallista tahtia edeten annoin lapsen nauttia maisemista ja ilmavirran leyhyttää tukkaa. Ei ehkä ihan avoauton luokkaa, mutta tunne oli ehdottoman kesäinen. Ajoasento oli mummomaisen pysty eikä rajoittanut pukeutumista, polkimet vuosien kuluttamat, niin että voin lähteä matkaan paljain varpain. Mieleen palautuivat lapsuuden uimareissut ja E-Myymälän viileä linoleumlattia. Jäätelöaltaan vieressä oli läpivalaisulaite kananmunia varten...

 

Tällä kertaa mukaan ei tarttunut Napsista, vaan roppakaupalla aurinkoa ja hyvää mieltä.