Tajusin eilen, että paikallisessa elokuvateatterissa pyörii Black Swan, jonka entisenä balettikoululaisena olen velvoitettu näkemään. Edellisestä leffasta onkin aikaa puolitoista vuotta. Silloin kävimme katsomassa koko perheellä animaatioelokuvan, jonka nimen olen jo unohtanut. Niin, ja uudenvuoden aattona vuokrasimme miehen kanssa Up in the Air -pätkän, jota voin lämpimästi suositella.

 

Vähille elokuvien katselu on siis jäänyt. En odottanutkaan äitiyslomalta suuria kulttuurielämyksiä, mutta tuntuu että tämä puoli omissa mielenkiinnon kohteissa on jäänyt kokonaan kesannolle. Muutamia leffoja olen illalla tuijottanut televisiosta puolihorroksessa ja herännyt lopputekstien aikaan. Perheen elokuvaintressit käyvät vain harvoin yksiin omien mieltymysteni kanssa: useimmiten yhteisissä katselusessioissa pyörii kahdeksan kertaa nähty komedia tai ennalta-arvattava toimintapläjäys. Näissä hauskinta on yhdessäolo eikä sillä ole niin väliä, mitä ruudulla tapahtuu. Perheen miesväki nukahtaa heti kun näkee määritelmän "draama", nuoriso taas syttyy jos tiedoissa näkyy K-15. (Tässä tapauksessa on aivan sama mihin elokuva sijoittuu tai mistä se kertoo, pääasia että se tuntuu kielletyltä ja vaaralliselta.)

 

Mieluiten menisin leffaan miehen kanssa, mutta ei tunnu hyvältä ajatukselta raahata Annia mukana. Teoriassa teinit voisivat olla lapsenvahtina, mutta en halua jättää muksua heidän vastuulleen kolmeksi tunniksi. Olen toki itse toiminut lapsenlikkana 14-vuotiaasta, mutta sittemmin aika, ihmiset ja hoitokulttuuri ovat muuttuneet… Joskus mietin, miten helppoa olisi, jos paikkakunnalla asuisi mummo tai muu innostunut lähimmäinen. Annin voisi viedä kyläilemään muutamaksi tunniksi ja kaikki osapuolet saisivat vaihtelua elämään. Todellisuus on karumpi, lähimmälle tädille on sata kilometriä. Vuoden aikana olemme käyneet miehen kanssa kaksi kertaa syömässä ja pari kertaa kaupassa ilman Annia. Toki nautin siitä, että vietämme aikaa yhdessä. Silti virkistäisi käydä joskus ihmisten ilmoilla vain aikuisten kesken.

 

Tänä viikonloppuna tuskin saan lapsenhoitoa ratkaistua. Elokuvissa käyn ehkä yksin tai Tuulin kanssa. (Tyttö on tietysti tohkeissaan, onhan kysymyksessä alle 15-vuotiailta kielletty elokuva!) Ehdotin, että miehet menisivät vuorostaan katsomaan filmin Kova kuin kivi, jonka näkisin myös mielelläni. Todennäköisesti heitä miellyttää enemmän joku Vareksen kaltainen ratkaisu, mutta minkäpä minä heidän maulleen mahdan…