Tälle viikonlopulle ei ollut suunnitelmia. Eilen olin juuri käynyt hiihtämässä ja asentanut uunin päälle ruuanlaittotarkoituksessa, kun mies ehdotti että lähtisimme ulos syömään. Minua ei tarvinnut kauaa taivutella. Hoitolaukkuun lensi perussetti vaippoja, maissinaksuja sekä leluja, itselle farkut jalkaan ja yleistä päivittelyä pipon alla läsähtäneille hiuksille. Pian istuimme jo autossa matkalla etelään. Gourmet-elämyksestä vastasi tällä kertaa Pieksämäen ABC; näin saimme sopivasti yhdistettyä syömisen sekä matkailun. Auto on yksi harvoja paikkoja, jossa nykyään voimme keskustella keskeytyksettä ja oikeastaan olemme tutustuneetkin autossa - ajomatkat kesämökeille ja muihin kohteisiin tarjosivat siihen oivat puitteet.
Illalla saimme kuulla, että tänään olisi Tuulin luistelunäytös. Kello kymmenen ei tuntunut mahdottomalta, etenkin kun viime aikoina olemme heräilleet kukonlaulun aikaan. Niin tänäänkin. Mies alkoi huokailla jo 5.30, johon havahduin ja herätin tahtomattani Annin. Pieni oli heti hengessä mukana aloittaen pyörimisen ja ranskalaistyyppisen hihkumisen Aarrtssyko! Aarrtssyko! (Artisokka?) Jossain vaiheessa mies simahti uudelleen ja lopulta sain myös Annin unten maille. Tämä edellytti poikkitaiteellisia nukkuma-asentoja, tyttö pötkötti diagonaalisesti rintakehäni päällä, kädet miehen kyljessä, varpaat kaulassani ja minulla pää kääntyneenä 130 astetta väärään suuntaan. Niska kivistävänä mietin työhönpaluuta, lapsenhoitoa ja tulevaa kesää, kunnes pohdinnat pehmenivät unen hämäriin näkymiin.
Karu todellisuus iski naamaan kuin märkä rätti miehen pompatessa ylös. Kello oli nykyaikaa 9.15. Kuin yhteisestä sopimuksesta aloitimme rituaalit vaipanvaihtoineen, puuronkeittoineen, pukemisineen. Jossain vaiheessa näytti siltä, että myöhästyisimme. Ei tiuskimista, kikuttelua tai hermojen menetystä. Saimme tarvittavat kamat kasaan ja ehdimme jopa ajoissa jäähallille. Yllättävän hyvin Annikin jaksoi seurata tunnin kestävää näytöstä, osasyynä kiinnostava musiikki ja muut pienet katsojat. Näytös kietoutui meille niin sopivan Tuhkimo-sadun ympärille äitipuolineen kaikkineen. Parhaasta roolisuorituksesta vastasi tietysti hevosen ajuri.
Nopeat lähdöt ovat osa historiaamme, ideasta toteutukseen ei tarvitse mennä varttia kauempaa. Aiemmin saatoimme lähteä Suomenlinnaan saman tien, useimmiten Ikean kautta. Nyt lähtöön vaaditaan enemmän suunnittelua, mutta melko vaivattomia lyhyet reissut ovat edelleen. Matala lähtökynnys on ehdottomasti mieheni vahvuuksia. Hän ei päätä vaivaa pakkauksilla - viikonloppureissulle riittävät sukat, kalsarit ja hammasharja. Itse mietin vähän enemmän tarpeistoa, mutta ajan myötä turha tuunaus on jäänyt pois. Samalla yritän paaduttaa mieleni ja unohtaa keskeneräiset kotityöt, pölykerrostumat, pesemättömät ikkunat ja valokuvien arkistoinnin.
On mukava tietää, että nopeat lähdöt onnistuvat meiltä edelleen. Pienet irtiotot tuovat arkeen tarvittavaa happea. Piristykseen ei aina tarvita kaukomatkoja ja sihijuomaa, joskus Pieksämäki riittää.
Kommentit