Alan pikkuhiljaa muistaa, miltä normaali olo tuntuu. Viimeinkin energian voi kanavoida muuhun kuin päänsäryn sietämiseen. Väsyttää totta kai; Anni heräsi kuudelta, eikä ottanut kuuleviin korviinsa nukkumiskehoituksia. Juuri siksi olemmekin ehtineet tänään paljon.

 

Aamupalan jälkeen painuimme ulos. Keli on lempeä kuin pilvistä neulottu lapanen, kylmä ei ollut hetkeäkään. Talitintit olivat heränneet - tai ehkä keli antoi niille intoa lauleskeluun. Pipon läpikin kuului keväinen viserrys. Tunnin sessioon saimme mahdutettua kaikki tämänhetkiset ulkoilma-aktiviteetit, pulkkailun, keinumisen, potkukelkkailun, lumityöt, kahluualtaan ja puuroskan tonkimisen. Suosikkiväline on uusi keltainen lapio, jolla kaivoimme monttuja lumikinoksiin. Rakentelimme myös lumiukkoa. Se innosti enemmän äitiä. Kolmessa minuutissa en kummoista hahmoa saanut kyhättyä, turha haaveillakaan että olisin hakenut sisältä lisärekvisiittaa. Homma piti lopettaa kesken kiivaimman luomistyön.

 

Illalla vietän hetken vapaaherrattaren elämää. Käytän osan kauneushoitolalahjakortista ja sen jälkeen suunnistan vielä jumppaan. Kosmetologiaika on jo kerran vaihdettu miehen työmenojen vuoksi. Silti tunnen lievää syyllisyyttä. Olen illalla monta tuntia pois. Ja huomenna tilanne jatkuu: aika jouduttiin jakamaan kahteen osaan, koska mahdollisuuksia on vain kahtena iltana viikossa… Nytkin miehelle ilmaantui palaveri, mutta hän aikoo ottaa Annin mukaansa. Naurattaa ajatus, että itse veisin tytön töihin. Voin jo kuvitella kanssaihmisten huokailun ja merkitsevät silmäykset. Miehelle moisesta koitunee vain lisäpisteitä.