Lähempi tarkastelu osoittaa, että kyse on perinteisestä nuohoustavasta. Juttu jää lukematta. Taas malliesimerkki siitä, mitä väsyneet aivot saavat aikaan: erehdyttävän uskottavaa, mutta harhaanjohtaavaa jälkeä. Perhe on jo tottunut zombiemaiseen harhailuuni ja kysymykseen: Sanoinko jo tämän? Teinkö tämän? Tavaroita löytyy oudoista paikoista, pullapussi kirjahyllystä, lastenruokapurkki ikkunalaudalta, silmälasit pyykkikorista. Menen keittämään kahvia huomatakseni, että pannu on jo täynnä  - ilmeisesti minä tai kotitonttu olemme sen virittäneet.

 

Olen koko aikuisikäni ollut herkkäuninen. Säpsähdän hereille pienimmästäkin ja saatan jäädä vatvomaan päivän tapahtumia, tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Tiesin että valvominen kuuluu erottamattomasti vauva-aikaan enkä ihmeemmin pelännyt sitä. Ilmoitin jo etukäteen, että hoidan kaikki yövuorot, olenhan sitä varten lomalla. Aiempiin unettomuuskokemuksiin verrattuna tämä on kuitenkin erilaista. Nyt valvotaan jonkun muun ehdoilla. Tästä ei selvitä korvatulpilla tai lampaiden laskemisella, nyt vaaditaan toimenpiteitä. Juuri kun olen vajoamassa unen syvään kuiluun, pieni alkaa itkeä ja kiskoa minua hereille. Valveen rajamailla hamuan tutin, silitän päätä, peittelen, odotan että säännöllinen tuhina alkaa. Yritän nukahtaa ja kun viimein onnistun, kuuluu ääbääää. Pienet kädet heiluvat ilmassa ja osuvat minua silmään, korvaan, sormi uppoaa sieraimeen. Aloitan taas hoitotoimenpiteet. Jossain vaiheessa nyytti rauhoittuu. Yritämme molemmat nukkua. Tätä jatkuu aamuun asti, kunnes miehen herätyskello soi klo 6.

 

En väitä, että tilannettani voisi verrata oikeisiin unettomiin - niihin joille syvä uni ilman apukeinoja on kaukainen haave. Luontokin on nyt puolellani, hormonit tuovat paitsi roppakaupalla kärsivällisyyttä, myös väsymyksensietoa. Käytännössä suoritan monet toiminnot hämärätilassa. Onneksi kotihommat sujuvat pienelläkin aivokapasiteetilla. Vähän huvittuneena kuuntelen, että joku on nukkunut 9 tai 11 tuntia - itse en muista kokeneeni yhtenäisiä yöunia ainakaan vuoteen. En muista millainen olin silloin. Ehkä silmät olivat kokonaan auki? Nyt luomet näyttävät jämähtäneen puoliväliin.

 

Ihmettelen mitä tapahtuu kun menen töihin. Uskallanko istua koneen ääreen ja toivoa, että tolkullista jälkeä alkaa syntyä? Vai pitääkö pestata joku tarkistamaan tekoset. Tonttu?