Kesä kypsyi parhaimmilleen tummanvihreäksi. Jo ovella voin haistaa lapsuuden pitkät lomat, metsämansikat ja tuoreen heinän.

 

Olemme lomalla. Tosin alkuviikko oli poikkeusjärjestelyä, minä töissä ja puoliso kodinhoitovuorossa. En meinannut raaskia jättää unisena tuhisevia rakkaita, mutta nautin siitä, että voin lähteä ilman kitinää ja kuravaatteita. Tänään mies teki vielä täyden työpäivän. Huomenna suuntaamme auton keulan kohti Kalajokea, ahdamme kyytiin koko poppoon ja viikon verran tavaraa. Suunnitelmissa on ainakin talviturkin heitto ja perheen sisäisen golfmestaruuden selvittäminen.

 

Loman kynnyksellä olen vähän apea. Kaikki on hyvin enkä keksi tunteelle hyväksyttävää selitystä. Iskikö synnytyksen jälkeinen alakulo vasta nyt? Vai onko tämä imetyksen jälkeistä bluesia? Ympäristö kukoistaa, mutta itse olen ponneton kuin ilmapallo ilman kaasua. Raskausaikana vannotut pyhät lupaukset itsensä huolehtimisesta ja omasta ajasta ovat valuneet lattiakaivoon. En muista milloin olisin tehnyt muuta kuin töitä tai kotitöitä. Vaikka olenhan minä. Olen lukenut kirjaa ja syönyt Suomen parasta jäätelöä Särkkäin kioskilla. 

 

Töihinpaluu on mennyt mallikkaasti. Ainakin, kun ottaa huomioon lieventävät asianhaarat, asiakkaiden uusjaon, uuden käyttöympäristön ja ohjelmat. Nyt vielä kaikki toimii hidastetusti. Kuin käyttäisin vasenta kättä ja aivopuoliskot olisivat vaihtaneet paikkaa. Yritän antaa itselleni aikaa, mutta välillä turhaudun. Olen tottunut olemaan tuottava ja aikaansaapa. Nyt väsymys sumentaa tekstit silmissäni, puuterinvärinen vaihtuu puuliiterinväriseksi enkä millään muista yhteistyökumppanin nimeä. Roskat litaisen pullonkeräysastiaan ja saan ansaitusti kuulla kunniani. Tältäkö tuntuu vanhuksista? 

 

Perhe on pelastukseni. Annin kikatus ja kesäsandaaleihin parkkeeratut pienet varpaat. Kaunis Tuuli teinin murheineen ja iloineen (liikutuin, kun tyttö sanoi puhtaan pyykin tuoksuvan kodilta). Mies, joka lähettää päivittäin kannustusviestin ja joka sulatti pakastimen. Ja äitikin, joka muisti hääpäivämme kortilla ja odottaa seuraavaa lapsenvahtikeikkaa. Suunnitelmissa on pariskuntavuorokausi heinäkuun lopulla. Saa nähdä riittääkö rohkeus niin radikaaliin tempaukseen.

Aika on päteä töissä ja aika elää perheelle. Juuri nyt on aika nauttia kesästä. Pyörälenkki päättyi ketjujen irtoamiseen ensimmäisessä ylämäessä, mutta vastapainoksi keinuimme hullun lailla. Maistelemme mansikoita ja ihmettelemme luonnon kuhinaa ympärillämme. Olen oppaana pienen tytön ensimmäiseen kunnon kesään. Siinä sivussa näen itsekin kaiken uusin silmin.