Eilen käytin päiväuniajan kierrätykseen; esikäsittelin kirpputorille meneviä vaatteita. Edellisestä kerrasta olikin jo useampi vuosi. Oli päässyt unohtumaan, mikä helvetillinen sähläys projektiin liittyy. Loputonta pyykkäystä ja lajittelua mustalaisleiriltä näyttävässä asunnossa. Tekstiilipinojen keskellä mielessä kävi haikeitakin ajatuksia: miten pikkuruisia bodeja! Ihanat röyhelöpöksyt! Nuo vaatteet Annilla oli kun pääsimme sairaalasta ja nuo, kun mummo kävi ensivisiitillä…

 

Päiväuniaika ei riittänyt. Pieni tuli pyörimään jalkojeni juureen, siirrellen sukkia laatikosta toiseen ja kiskoen pois jo pakkaamiani tuotteita. Työskentelin omituisessa kaarevassa asennossa suojaten Annia silitysraudalta, hyppelehtien yhdellä jalalla muovilaatikoiden yli. 

 

Kun lopulta pääsimme kirpputoripöytämme ääreen, hinnoittelulaite ei toiminut. Muistin, ettei se toimi koskaan. Tajusin myös, että olin unohtanut pestä yhden toppahaalareista. Sen etumustassa oli epäilyttäviä kellertäviä läiskiä. Olin tehnyt hintalaput etukäteen ja jostain syystä niissä oli vain parittomia lukemia. Kolme euroa bodysta on liikaa! Takaiskuista huolimatta aloitimme epätoivoisen hinnoittelu-urakan. Sulkemisaikaan meillä oli vielä pari koskematonta vaatekassia ja laatikkoa. Ne päätyivät suoraan lähetyskirpputorille. Toivottavasti siellä osataan arvostaa uurastustani.

 

Lopulta olisin ollut valmis maksamaan pari kymppiä siitä, että joku olisi vienyt kaiken pois ja käyttänyt hyvään tarkoitukseen. Jos jossain vaiheessa suunnittelen taas kirpputorimyyntiä, yritän muistaa tämän…