Jossain vaiheessa harmaus vaihtui valkeuteen, pakkaseen ja nietoksiin. Tuijotan lumen verhoamia mäntyjä. Tuntuu kuin ne olisivat olleet siinä aina. Pari viikkoa sitten siinä tönöttivät tummat puut taustanaan sateen uuvuttama taivas.

 

Saimme nauttia leudosta syksystä. Vesisateesta, kurasta, kumisaappaista, aukottomasta pilvipeitteestä. Nyt huurre iskee jo ovella. Kuinka pieni pysyy lämpimänä pyörälenkeillä? Vertaistukea on turha hakea, vastaan ei pyöräile vanhempia taaperoineen. Netissä äiti uhkasi ilmoittaa lastensuojeluun perheestä, joka ulkoilutti pakkasella jälkikasvuaan. Pakkasrajasuositus alle 3-vuotiaille on -10 astetta.

 

Milloin kylmänsietokykymme heikkeni? Minun lapsuudessani tohuttiin ulkona myös kylmillä keleillä. Veimme lumipalleroiden valtaamat villatumput patterin päälle kuivumaan ja haimme uudet käsineet tilalle. Opimme heiluttelemaan varpaita kenkien sisällä ja taputtelemaan kipristeleviä poskia. Blaa blaa. Saimme kuulla kyllästymiseen asti, kuinka vanhempamme hiihtivät kouluun tuohivirsut jalassa Siperian kaltaisissa olosuhteissa. Itse kävelimme, hiihdimme ja vähän isompana pyöräilimme kouluun päivittäin. Veljen korvat paleltuivat rakoille ja opimme asentamaan korvaläpät pipon alle. Imagosyistä pipo piti piilottaa laukkuun ammattikoulun kohdalla. Onneksi siitä ei enää ollut pitkälti perille. 

 

Hätäpäissäni ostin Annille uuden talvihaalarin. Halpaketjusta hankkimani varusteet alkoivat tuntua hatarilta, vaikka tyttö on ollut tähän asti lämmin ja tyytyväinen. Nyt vaatteista löytyy lumihiutaletta, pisaraa, nuolta ja muuta teknistä merkintää. Se rauhoittaa mieltäni. En oikeastaan ole huolestunut muusta kuin kasvojen lämpimyydestä. Viima kiristelee omiakin poskia, saati sitten pientä. Löysin nettikaupasta lasten kommandopipon. Toivottavasti se toimii. Näin sairaspäivänä on muutenkin aikaa samoilla verkossa. Huomasin tarvitsevani vielä yhden paidan, pipon, kaulaliinan ja lämpökerraston.