Heti aamulla laitoimme Annin kanssa popit soimaan ja aloitimme siivouksen. Ensimmäisten tahtien kajahtaessa Anni  osoitti päätään ja sanoi painokkaasti: Happu. Kaivoin laatikon pohjalta vanhan tonttuhatun ja harjoitukset jatkuivat. Sytytin pari kynttilää, jotka tosin eivät tahtoneet pysyä vauhdissamme mukana. Eikä se hattukaan. Kun Soihdut sammuu -kappale pyörähti käyntiin, matot olivat jo pihalla, pyykkikone käynnissä ja lattiat pääpiirteittäin lakaistu.

 Tip tap. Juuri tämä joululaulu aiheutti viime viikolla vakavan kriisin. En muistanut sanoja, koreografiasta nyt puhumattakaan. Edelleen tyydyn osoittelemaan etusormilla sinne tänne ja nostelemaan polvia korkealle. Onneksi sanat tulevat nyt oikeina levyltä.
 
Ajatukset karkaavat tulevaan matkaan ja varustukseen. Kesäkolttuja sovitellessa uskallan jo ajatella, että viikon päästä olemme jossain lämpimässä. Luonteelleni tyypillisesti en uskalla nuolaista ennen kuin tipahtaa. Yritän kartoittaa mahdolliset vaaranpaikat, vaikka tiedän, ettei se auta mitään. Emme ole reissaneet Annin kanssa Oulua pitemmälle. Nyt on edessä neljä tuntia autoilua, pari tuntia lentokenttää ja kuusi tuntia lentokonetta. Ja auringonvaloa, uimista, hiekkasärkillä kävelemistä, ehkä tennistä, kiireettömiä ruokahetkiä viinin kera.
 
Talo tuoksuu Mäntysuovalle. Tyttö ja isäntä tuhisevat päiväuniaan. Pari pientä pakettia on vielä työstettävänä, mutta muuten joulu saa minun puolestani tulla. Toivotan oikein tunnelmallista joulun aikaa blogini lukijoille.