Kaksivuotispäivä toi mukanaan monenlaista hupia: kummit kylään, lahjoja, lauluja, herkkuja, maailman parhaan keinun. Jostain piti luopuakin. Vaikka olimme jutelleet siitä jo pitkään, mieli musteni, kun asiasta muistutettiin. Tutti saisi lähteä. Hammaslääkärissä tutinkäytön seuraukset olivat jo havaittavissa. Nyt olisi viimeinen hetki jättää jäähyväiset vauvamaiselle kapistukselle ja siirtyä elämässä eteenpäin.

 

Mietin mitä hankkisimme tilalle. Mikä olisi vähän isomman neidin välttämätön tarvike? Kerroin Annille, että kun tutit heitetään, tilalle ilmestyy ikioma laukku. Mummolareissulla päiväunta tavoittaessaan Anni muisti lupaukseni. Paikkakunnalla oli hyvä alan kauppa ja päätin ryhtyä sanoista tekoihin. Hankkisin ihka oikean käsilaukun. Pettymys oli suuri, kun kuulin liikkeen lopettamisesta. Hittolainen. Veska oli kuitenkin saatava. Päädyimme mummon kanssa ruotsalaisen halpaketjun tuotteisiin. Olkikassi saa kelvata niin kauan kuin kestää kasassa. Samaan settiin liitimme vielä Hello Kitty -lompakon ja tyylikkään hatun. Asusteet saavuttivat suuren suosion. Muutaman kerran Anni on vielä kaivannut tuttia, mutta tokaisee perään: ei tarvii tuttia, laukku ja rahapussi.

 

Kuten muutkin siirtymävaiheet, tämä tapahtui odotettua helpommin. En tiedä auttoiko se, että luopumisesta oli keskusteltu jo pitkään tai oliko nyt muuten vain otollinen aika. Seuraavaksi pitääkin kehittää menetelmä peukusta lopumiseen. Väsyneenä ja murheissaan kun sormi tahtoo hakeutua automaattisesti tytön suuhun.