Olen asunut nykyisellä kotipaikkakunnallani jo kymmenen vuotta, mutta sosiaaliset verkostot loistavat poissaolollaan - edelleen. Niiden kutominen on jäänyt muun sähläyksen varjoon. En edes ole verkostoituvaa lajia, paitsi ehkä töiden puitteissa. Mieluummin nyhrään yksikseni kuin teen alotteita tai pyydän jotakin. Olen iloisen suomenruotsalaisen vastakohta.
 
Muualta tulleena kaikki on aloitettava tyhjästä. Uudessa paikassa harrastukset, ystävät, luottokampaaja ja kaupunginosat odottavat löytämistään. Jokaisella pitäjällä on omat omituisuutensa ja aarteensa. Työpaikka toki auttaa ympäristön haltuunotossa, kotirouvan tai työttömän rooli vaatisi huomattavasti suurempaa aktiivisuutta. Tai sinkun! Parisuhteen myötä päätyy tiettyyn lokeroon väistämättä.
 
Perheen lisääntyessä moni löytää tien vauvakerhoihin tai hiekkalaatikon reunalle. Olen jääräpäisesti onnistunut pysyttelemään niistä kaukana. Eikö ole epäilyttävää, että ainoa yhteinen nimittäjämme olisi lapsi? Vauvajumpassa tutustuin kyllä mukaviin kohtalotovereihin, mutta jumpan loputtua nekin sidokset katosivat. Onneksi Annilla on päiväkoti, muuten olisi pakko ottaa itseä niskasta ja raahautua muskariin tai vastaavaan. Ja varmasti raahaudunkin, muutaman vuoden päästä…
 
Kaltaiselleni sosiaalisesti laiskalle yksilölle sopii sähköinen verkostoituminen. Kirjoittelin muutaman vuoden virkeässä keskusteluryhmässä. Jaoimme ajatuksia ja kokemuksia lapsettomuudesta, raskaudesta ja pikkulapsiajasta. Kohtalotovereista tuli ystäviä, joita en tosin koskaan tavannut, mutta jotka koin suunnilleen tuntevani. Jaoin monta iloista ja koskettavaa hetkeä, vuoroin pyyhin silmiä ja vuoroin tein aaltoja. Sain käytännön vinkkejä toimivista lastenvaunuista kantoliinaan. Sitten palvelun salasanat vohkittiin. Palveluntarjoaja poisti keskustelut ja yhteydet. Käteen jäi vain keskustelijoiden etunimet ja iät, summittaiset asuinpaikat - hatarat johtolangat lähteä etsimään ketään.
 
Kun bloggaajalta kysytään, mikä harrastuksessa kiehtoo, moni mainitsee syyksi hyvät tyypit. Kommentit koukuttavat tekemään yhä uusia ja parempia päivityksiä. Samanhenkisten ihmisten kanssa juhlitaan, ollaan tukkanuottasilla, myötäeletään. Minä tietysti bloggaankin puskasta. En kuulu listoille ja kommentoin harvoin muiden juttuja. Ehkä jossain vaiheessa, kun olen riittävästi harjoitellut, teen blogistani julkisemman. Siihen asti satsaan reaalielämän verkostoihin. Tai yritän ainakin.