Joulu jakaa mielipiteitä kuin Paavo Väyrynen. Jouluihminen aloittaa juhlavalmistelut keräämällä heinät omin käsin kyhättävään himmeliin heti tammikuussa. Kirsikat säilötään rommiin ja haetaan kellarista itse kasvatetut juurekset mummon perinteistä laatikkoa varten. Yli jääneellä perunalla voi painaa joulukortit.

 

Edellistä ryhmää kovaäänisempiä ovat joulun vastustajat. Tingelitangeli aloitetaan liian aikaisin. Jouluruuat ovat raskaita ja vanhanaikaisia. Vapaapäivät joudutaan viettämään sisään teljettynä sukulaisten kanssa närästäviä pöperöitä ahtaen ja epäsopivia lahjoja märehtien. Lopulta toivotaan vain, että arki palauttaisi kaiken ennalleen. Tai että päästäisiin edes alennusmyynteihin.

 

Minulle joulu on pimeyden katkaisuhoitoa. Henkisellä tasolla aloitan valmistelut lokakuussa, mutta käytännössä menen siitä missä aita on matalin. Valmistautuminen käsittää lähinnä joulumerkkien ostamisen kortteja varten (saa nähdä tuleeko kortit tehtyä). En ymmärrä, miksi pitäisi stressata. Eikö jokainen voi viettää joulun kuten haluaa? Muutama ylimääräinen vapaapäivä on normaalille työntekijälle yksiselitteisesti hyvä asia, yrittäjä tietysti näkee asian toisin. Mutta silti.

 

Meillä tämä joulu menee matalalla profiililla kolmestaan. Budjetti on jo käytetty yhteiseen, vuoden alussa toteutettavaan matkaan. Mies säästi matkarahat, ja minun lahjani hänelle on toimia reissussa lapsenvahtina. Lisäksi kääräisen ehkä paperiin jotain perinteistä. Anni ei vielä ihmeemmin ymmärrä joulun päälle, mutta tytölle paketti on ohjelmanumero. Joulukuusen aion virittää. Puu kannetaan pihalle heti tapaninpäivänä.

 

Parhaat joulumuistoni liittyvät ihan muuhun, kuin lahjoihin ja lanttulootaan. Aidot kynttilät mummon kuusessa. Ensimmäinen oma joulu säilykeherneineen. Fleece-kerrastojoulu äidin kanssa, silloin kun elämä heitteli. Tervolan vuokramökin oven taakse ilmestyneet joulutortut, juuri kun mies oli pyytänyt minua kihlatukseen. Kaksihampainen vauva teinien sylissä joulusaunan jälkeen...