Viikon päästä olen töissä. Vuoden tauko tuntuu epätodelliselta - vastahan jäin äitiyslomalle. Sillä välin kun olen viettänyt vaippa-arkea, firmassa on tapahtunut monenlaisia muutoksia. En palaa samaan toimistoon mistä lähdin. 

 

Vuosi sitten eräänä huhtikuisena lauantaina työnantaja halusi tavata minut. Perheyritys oli päättänyt luopua mainostoimistosta ja tarjosi liiketoimintaa työntekijöille. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Olin jäämässä parin viikon vuosiloman jälkeen vanhempainvapaalle. Yrittäjyys oli ollut toki mielessä aiemminkin, mutta ei nyt maha pystyssä. En nähnyt tilannettani kovin hedelmällisenä työmarkkinoiden näkökulmasta.

 

Maaliskuu oli ollut tapahtumarikas. Sain rippijuhlissa vatsataudin, jota epäiltiin rotavirukseksi. Perusteellisen potemisen jälkeen iski flunssa kuumeineen. Huomaamatta hemoglobiini humpsahti anemialukemiin ja muutuin seiniä pitkin käveleväksi haamuksi. Äitini kävi syöpähoidoissa vuodenvaihteessa todetun melanoman taltuttamiseksi. Kuun alussa äidin nykyinen puoliso oli menettänyt ainoan poikansa perheineen auto-onnettomuudessa, vain syntymätön pojanpoika saatiin pelastettua. Kaiken keskellä huolehdin sisälläni kasvavasta pienestä, joka muistutti itsestään rytmikkäin potkusarjoin. Odotin malttamattomasti lomalle pääsyä. 

 

Hetken harkinnan jälkeen työntekijyys muuttui osakkuudeksi ja vuosiloma palkattomaksi vapaaksi. Jos olin potenut lievää syyllisyyttä äitiyslomani aiheuttamista kustannuksista, nyt sitä ei enää tarvinnut surra. Edellinen työnantaja sitoutui maksamaan palkan ja äitiysrahan erotuksen uudelle osakeyhtiölle. Ei kovin suuri summa vuosien tunnollisesta puurtamisesta. Jätin asiakkaat sijaisen hoteisiin ja suljin oven takanani. En ollut varma milloin ja millaiseen yritykseen palaisin, mutta nyt päätoimeni olisi tuottaa maailmaan uusi kansalainen.

 

Täyspäiväinen kotiäitiys on päättymässä. On tullut aika ottaa vastuuta muustakin kuin ruokahuollosta ja vaipparallista. Harjoittelemme Annin kanssa täyttä päätä uusia rutiineita, muun muassa sukkien käyttöä. Muutaman kerran olemme jo pyöräilleet päiväkodin pihalle - likka on nukahtanut molemmilla kerroilla. Alku tulee olemaan hankala. Olemme väsyneitä, turhautuneita ja kenties kiukkuisia. Mitäpä sitä kaunistelemaan. Mutta välillä täytyy pinnistellä, että asiat saisi rullaamaan.