Naistenpäivä tuo mieleen peruskoulun venäjäntunnit ja hankalalta kuulostavan termin Mezdunaroznii Shzenskij Den (muistaakseni kansainvälinen naistenpäivä venäjäksi). Jotenkin sen viettäminen ei istu länsimaiseen perinteeseen, vaikka kannatan ajatusta naisille omistetusta päivästä. 
 
Lapsuudessani naisen mallia näyttivät äiti ja mummo, joka toi pehmeyttä äidin tavoitteellisempaan lastenkasvatukseen. Mummo oli huivilla ja essulla varustettu lämpöä säteilevä karjalainen nainen. Vaikeudet eivät olleet lannistaneet herkkää naista, vaan pilke säilyi silmissä loppuun asti. Muistoissani mummo häärää leivinuunin äärellä ja käy välillä kippaamassa perunajauhoja koronalaudalle, jossa veljen kanssa mittelemme taitojamme. Mummo siirtyi vuosia sitten taivaan tupiin, mutta muisto elää mielessä sekä pienen tyttömme nimessä.
 
Sittemmin olen tutustunut moniin viisaisiin ja mielenkiintoisiin naisiin, niin koulun, työn, erilaisten perhetilanteiden, vastoinkäymisten kuin iloisten perhetapahtumienkin yhteydessä. Osa kohtaamisista syveni ystävyydeksi, osa jäi lyhyiksi, mutta jätti silti jälkensä.
 
Naispuoliset ystäväni asuvat nykyään muilla paikkakunnilla. Olen oppinut lähtemään yksin jumppaan, salille sekä marttojen puutarhapäivään. Olen parhaani mukaan yrittänyt keskustella miehen kanssa ihmissuhteista, astrologiasta ja verhojen väristä. Työpaikatkin ovat olleet miesvaltaisia ja sillä on varmasti ollut vaikutusta: ajattelu on muuttunut suoraviivaisemmaksi, tippaleivästä on ehkä pari mutkaa oiennut. Olen tyytyväinen vallitsevaan tilaan. Silti kaipaan välillä arkisia kohtaamisia naisten kanssa, tiettyä universaalia yhteenkuuluvuuden tunnetta. 
 
Naiset ovat perheen peruspilareita, väsymättömiä puurtajia, jotka tekevät hiljaista talkootyötä läheistensä tai työyhteisön eteen. Edelleen moni nainen kohdistaa luovan energiansa makaroonilaatikkoon tai kaakeleiden väliin jämähtäneeseen töhnään, siinä missä mies suorittaa arvostettavammat ja näkyvämmät työt. Äiti tai ei, nainen on yleensä se, joka ensin tuntee nahoissaan perheellistymisen paineet. Ulkonäössä hän ei ehkä yllä photoshopatun ripsimiljonäärin tasolle, mutta yrittää näyttää ihmiseltä silloinkin, kun räntä liimaa hiukset otsaan ja saa meikit leviämään. Nainen kantaa elämää sisällään ja tuo arkeen kauneutta. Usein nainen tekee kämpästä kodin - enkä tarkoita sillä pelkästään sisustustyynyjä.
 
Perheessämme naistenpäiväperinne on kuitenkin miehen harteilla. Hän yleensä muistaa meitä suklaalla tai muulla pienellä. Pian Annikin liittyy Tuulin jatkoksi tähän joukkoon. On hienoa, että nuori polvi voi tuntea ylpeyttä tyttönä olemisesta ja naiseksi kasvamisesta. Toivon, että he vaalivat naisten vahvuuksia omassa elämässään. 
 

    Anni kurkistelee isomummonsa perintömatolla.