Maisema on taas harmaista harmain. Lakana on kuivunut pihalla koko viikon. Vesisade varmistaa, että työsarkaa sillä on vielä. Mäntyjen tummat hahmot piirtyvät kalpeanharmaata taivasta vasten näyttäen siltä, kuin niilläkin roikkuisivat suupielet alaspäin.
 
Tässä vaiheessa olen hyvin motivoitunut polttamaan kynttilöitä ja jouluvaloja. Valaistukseen on muutama yksinkertainen sääntö: vain valkeaa, ei vilkkuvaa, äänetöntä. Lokakuussa sain inspiraation romuryijyn ja kattokruunun metamorfoosista. Idea oli pakko toteuttaa saman tien. Ostin uuden valosarjan ja pujottelin johdot luomukseni läpi. Lamput olivat odotettua isommat ja johto suunniteltua jämäkämpi. Lopputulos ei ollut siro kuten mielikuvissani, mutta valaiseva yhtä kaikki. Oli kiva herätä, kun edes joku valo oli odottamassa.
 
Parin viikon päästä osa valoista oli jo pimeänä. Ei auttanut polttimoiden kiristely tai muu hienosäätö. Palanut mikä palanut. Sähkökyntteliköt ovat vanhanaikaisia, mutta ne kestävät, julistin ilosanomaa. Kunnes kaivoin kyntteliköt kaapin perukoilta: yksikään ei toiminut! Vuosien varrella olen kuluttanut pienen omaisuuden jouluvaloihin, eikä meillä silti ollut tänä syksynä yhtään täysin toimivaa valosarjaa.
 
Fiksuna ihmisenä mies tiedosti, miten vakavasta asiasta on kysymys. Hän päätti yllättää minut työpäivän jälkeen. Seurasi täydellinen tyrmistys, kun kaupasta haetut varapolttimotkaan eivät toimineet. Hankimme säkillisen erilaisia varalamppuja. Ja lopultakin voimme vapauttaa joulumielen: ikkunoilla palaa nyt monen sortin valoja.