Lapsena suuntasimme äitienpäivänä metsään. Oli ihmeellistä, miten sinivuokot tajusivat ilmestyä aina oikeaan aikaan. Hohtavan siniset kimput ympäröitiin piparkakun mallisilla lehdillä. Myöhemmin asuin valkovuokkoalueella. Kukat tulivat eteen samanlaisena häikäisevän kauniina ilmestyksenomaisena mattona, vaikka niistä puuttuikin sinivuokkojen alkuperäinen tunnelma. Kotimaa jakautuu sini- ja valkovuokkalueeseen. Nykyinen kotikuntani ei ilmeisesti kuulu kumpaankaan, olemme katvealueella. Aiheutan paikallisissa hämmennystä tivaamalla edelleen kukka-asiasta.

 

Tänä vuonna vietämme äitienpäivää kolmestaan. Saimme hyvän syyn pysytellä kotona, koska Tuulin luokka ei järjestä enää äitienpäiväjuhlia. Ja mikäs täällä on ollessa: pitkän sadekauden jälkeen paistaa viimein aurinko. Aamulla pääsin yksin lenkillekin. Sain kaikessa rauhassa ihmetellä hennon vihreää hörsöä, joka on yhtäkkiä ilmestynyt puiden ympärille. Taustalla kukkui käki. Kesä on tulossa, voisiko sen selvemmin enää ilmaista?

 

Anni oli askarrellut päiväkodissa hienon korun tätien suosiollisella avustuksella. Mieheltä sain kukkia, suklaata, rakkautta ja esikäsitellyn kasvimaan. Myöehmmin on luvassa kakkua ja poronkäristystä. Äitiys on minulle vielä uusi asia, enkä osaa asettua sankarin asemaan. Roolista on kiittäminen yhtä lailla Annia kuin miestäkin. Joka ei ole lepertelevää tyyppiä. Voin kuvitella, millaista tuskaa merkkipäivien muistaminen hänelle aiheuttaa… Silti hän on aina äitienpäivänä ostanut minulle kukkia ja painottanut sitä, että olen tärkeä ilman yhteisiä lapsiakin. Kaikesta huolimatta olin tämän perheen äiti. 

Yhden asian olen päättänyt: aion sekoittaa paikallista ekosysteemiä ja siirtää tänne kesämökiltä sinivuokkotuppaan. Voimme sitten Annin kanssa yhdessä ihmetellä kukkien kasvua ja pitää yllä suvun äitienpäiväperinteitä.

 

Hyvää äitienpäivää kaikille ihanille äideille, mummoille,
anopeille, äitipuolille ja kummitädeille.