Perin juurin kyllästyneenä Vuodatuksen ongelmiin olen suunnitellut muuttoa toisaalle. Katselin jo uutta kotia. Tietenkään siirtymä ei sujunut ongelmitta. Katsotaan vielä hetki, kunnes kimpsut siirtyvät Bloggeriin. Tai muualle. 

 

Anni pääsi tänään elämänsä ensimmäiseen työharjoitteluun. Siirsivät iskän kanssa turvaistuimen etupenkille ja huristelivat kierrokselle maakuntiin. Rautakaupan alahyllyt eivät ole enää entisellään. Palaverikeksit maistuvat. Mielenkiintoisen työn tuoksinassa tyttö ei malttanut nukkua päiväunia. Ne otetaan nyt iltaseitsemältä.

Seistemän. Siihen asti pieni osaa jo laskea.

 

Aloitin pullalakon. Puolentoista viikon mökkeilyn jäljiltä vaaka näyttää hälyttäviä lukemia. Epäuskoisena tuijotin numeroita, jotka edellisen kerran saavutin siunatussa tilassa. Kuvittelen tilanteen olevan suunnilleen hallinnassa, vaatteet mahtuvat sentään vielä päälle. Joustavat materiaalit tosin voivat pettää. Viime viikko oli tuulinen ja kolea, ei ollut muuta tehtävissä kuin istua sisällä ja nauttia herkkuja. Tuulenpuuskat kiihtyivät hääpäivänämme 18 metriin sekunnissa. Viima repi hiuksia päästä ja käänsi liikennemerkit nurinniskoin. Juhlistimme sitä menemällä ulos syömään. Suklaa maistui vielä juhlan jälkeenkin. Juoksin viisi kilometriä, kaloreita saavutin ainakin 5000.

 

Nyt on edessä ryhtiliike. Syön pullaa vain torilla. Suklaata en sielläkään.

 

Tapahtumattoman talven jälkeen kesä on elämää täynnä. Kahteen kuukauteen pitäisi tiivistää kaikki ja vielä enemmän. Komennan itseäni: rentoudu, naura, juokse. Ja ennen kaikkea nuku! Viime öinä olen valvonut suden hetket. Oiva tilaisuus miettiä kaikkea keskeneräistä ja epäonnistunutta. Se on loistava hetki myös painaa mieleen leveän selän turvalliset äärivivat. Annan silmän levätä taaperon pehmeissä kaarissa ja ihailen pienten varpaiden täydellistä symmetriaa.

 

Tätä kirjoittaessa sähkölaitoksen nuorukaiset tulivat tarkistamaan mittaritaulun. Avasin oven pölähtäneenä, taikinainen esiliina päällä. Laite löytyy vaatehuoneen perimmäisestä nurkasta, lakanoiden ja villakoirien keskeltä. Hyväkäytöksiset pojat jättivät kengät eteiseen. Panivat varmaankin merkille vallitsevan kaaoksen - keskeneräiset pakkaukset joka nurkassa. Kylmälaukku tuolla, viinipönikkä tuolla, petivaatteet, kengät. Anni pakkasi omia juttujaan, puraistun kurkunpätkän ja palapelin palaset. Mihin joutuisimmekaan ilman niitä.

 

Tänään on jaetun kesälomani ensimmäinen päivä. Osa-aikaisena loma ei ole samalla tavalla ansaittua kuin toisilla. Yritän päästä tunteesta, että aina pitäisi tehdä enemmän. Lähdemme Kalajoelle heti kun mies kaartaa pihaan töistä. Tavaraa on tuhottomasti, mutta jotain tietysti jotain unohtuu taas. Leivoin pizzapullia, jotka maistuvat jauhelihatäytteisiltä sokerittomilta pullilta. Eivät miltään. Kansainväliset keittiön erikoisuudet täydentyvät sangria-aineksilla.

 

Odotan meren tuoksua ja rantamökin pysähtynyttä tunnelmaa, johon sisältyvät apen ja anopin suorasukaiset hahmot. Yksi parhaista hetkistä on herätä merilintujen ääniin. Kun tietää, että koko päivä on edessä vapaana. 


   


 

 

Tätä en enää halunnut kuulla. Mielen täyttää suru, viha ja häpeä. Tekisi mieli potkia seinää tai täräyttää jotakin. Tällaisia me suomalaiset olemme. Kun kohtaamme vastoinkäymisiä, olemme vaaraksi rakkaimmille. Kenties joku geeni kääntynyt poikittain, jossain vaiheessa. Kuinka moni pieni koululainen miettii, voiko omiin vanhempiin luottaa? Salatut elämät on kielletty lapsilta, mutta uutisilla ei ole ikärajaa. Hirveimmät tarinat ovatkin tosia.

 

Ehkä aselain muutos korjaisi asian, mutta en jaksa uskoa siihen. Nyrjähtänyt mieli keksii kyllä keinot, jos niin haluaa. Loputon ahdistus, itsetuho, mustasukkaisuus, rahavaikeudet. Mitäpä minä niistä tietäisin. Elämäni on ollut selkeää ja murheet korkeintaan keskivaikeita. Mutta jos tekee mieli satuttaa toista, jos päässä välähtää pienikin ajatus tai edes sen varjo. Silloin pitää hakea apua. Mistä tahansa. Hätä ei lue lakia.

   






 

 

Pyöräilimme kaupungille. Hyvää fiilistä ei pystynyt mikään pilaamaan. Ei edes ipanan nuha, kinastelu liikennessäännöistä tai renkaan puhkeaminen. Ihmemies marssi kauppaan, osti tarvikkeet ja paikkasi kumin. Mitä kaupasta ei löydy, sitä ei tarvita. En kuullut yhtäkään kirosanaa. Me tytöt samoilimme marketin hyllyjä. Kärryyn päätyi kesäpokkari (edellinen vielä kadoksissa), lippis, hyttysmyrkkyä ja uusia perunoita. Ja kummitytölle sydän, niitä ei ole koskaan liikaa.

 

Tori oli yllättävän eläväinen. Merirosvo jalkapuusta huuteli kommenttejaan. Kahville piti mennä, mutta valitsimme mehujäät. Anni osaa jo syödä eskimon. Kävelin päin eksän isää, siitäkin tuli hyvä mieli. Kuinka paljon kadotammekaan ihmisiä, kun polut erkaantuvat? Tilalle tulee uusia, mutta kaikilla on oma paikkansa.

 

Paluumatkan pyörimme pitkin maisemareittiä. Peto kesti koeajon. Kotikiikussa olut, siideri ja pillimehu. Auringon lämpö, taivaan sini.


   





 

 

Havahduin tänään aamukuudelta siihen, että mies oli hereillä. Äänettömyys häiritsi untani. Puolison lähtörituaalien jälkeen hiivin alakertaan tekemään raskaustestin. Meijeritoimintani on käynnistynyt, odottamaton käänne vuodentakaisen tuotannon alasajon jälkeen. Asialle on tietysti luonnollinen selitys, kuten antihistamiinit. Haluan silti sulkea pois yhden vaihtoehdon. Kolmen minuutin aikana leikittelen ajatuksella, että testiin piirtyisi kaksi viivaa. En tiedä kestäisikö kapasiteettini toista pientä. Mies alkaa olla väsynyt penninvenyttämiseen. Koko perheelle on parempi, että lukitsemme lapsiluvun tähän. Sen mukaan olen toiminut ja syönyt lääkkeitäkin rajoituksetta.

 

Negatiivinen, kuten odotettua. Joskus tulos olisi aiheuttanut pahan mielen ja äärettömän turhautumisen. Nyt laitan kahvikeittimen päälle ja alan etsiä kirjaa, jonka sain nettikaupasta muiden kylkiäisenä. Purin edellisenä päivänä paketin. Arvelen, että Anni on jemmannut opuksen parempaan talteen. Kiertelen systemaattisesti kaikki loogiset ja järjettömät paikat. Ei tulosta. Verenpaine alkaa nousta. Miten paljon käytän elämästäni jonninjoutavaan etsimiseen? Kaikesta en voi syyttää Annia, usein jätän itse  tarvaroita outoihin paikkoihin. Toisinaan joku perheen kolmesta muusta jäsenestä on tietämättään sekoittanut pakkaa.

 

Etsin tuloksetta yli puoli tuntia. Päätän tyytyä naistenlehden jatkokertomukseen, osa 6/7, en ole lukenut aiempia, mutta nämähän toimivat saippuasarja-periaattella. Teen itselleni voileivän. Nappaan basilikasta pari lehteä ja annan tuulenvireen puhaltaa avoimesta ikkunasta. Mitä hehkein kesäpäivä tulossa... Kuulen Annin määrätietoiset askeleet yläkerrasta. Käyn halaamassa tytön ja keskustelemme läpi normaalit aiheet: isi on töissä, Tuuli ja Vesku tulevat ensi viikolla, ei mennä päiväkotiin, meillä on vapaapäivä. Kun pääsemme keittiöön, kahvi kupissani on jo jäähtynyt. Samapa se. Päätän ottaa kuvan hienosta leivästä, kun kerrankin sellaisen väsäsin. Anni työntää nenää kahvikuppiin. Tytön kasvot piirtyvät kahvin tummaan pintaan. "Paljon onnea vaan, äiti!",  säestää reipas laulu.


   





 

 

Oli hauska seurata kahden poninhäntäpään askartelua. Anni kopioi Tuulin eleet ja tekemiset. Hihat kääritään kyynärtaipeisiin ja hiukset laitetaan kiinni. Kun kysyn naperolta mitä teette, vastaus kuuluu tyhjentävästi "Tuulin kanssa". On luottamuksen osoitus, kun pieni pääsee käymään teinin huoneessa ja voi nauttia kaikesta jännittävässä, mitä sieltä löytyy. Meikkejä, vaatteita, koruja ja lelujakin. Tänne muuttaessani Tuulin barbiet ja brazit retkottivat vielä hyllyssä, vaikka ei niillä enää leikitty. Ei ainakaan aikuisten nähden.

 

Nyt teinit ovat taas äidillään. Anni ihmettelee päivittäin, missä sisarukset piileksivät. Olen yrittänyt parhaani mukaan selittää, että Tuulilla ja Veskulla on kaksi kotia. Heillä on eri äiti, mutta sama isi kuin Annilla. Tässä vaiheessa pienen katse alkaa harhailla ja ajatus livistää omille teilleen. Hiekkakakkuihin, kekseihin ja muuhun kiinnostavaan. Nykyisin Anni on useimmiten mukana, kun mies käy viemässä teinit. Taapero voi omin silmin havaita, että nuoret katoavat kasseineen ilmestyäkseen viikon päästä. 

 

Ensi viikolla koko perheellä alkaa loma. Pakkaamme auton kattoa myöten. Suksiboksin, peräkärryn, moottoripyörät, mummopyörän, petivaatteet, viinit, hammasharjat, kukkamekot, uimapuvut, lenkkarit… Kesä on täällä taas. Vastahan laitoin toppavaatteet varastoon.


   





 

 

 

On vaikea palauttaa mieleen vuoden takaista tilannetta. Lyhyttukkainen Anni ei osannut kävellä ja sanavarastokin oli suppea. Puhetta pulppusi ensikuukausista lähtien. Nyt siitä alkaa saada jo selvää, vaikka välillä keskustelu muistuttaa kommunikaatiota latinokauppiaan kanssa. Tunteet ovat pinnassa, kädet viuhuvat, sanat kuulostavat tutuilta, mutta en keksi niille reaalielämän vastinetta. Jos en ymmärrä, vastapuoli polkee jalkaa. Välillä pienen tarinat saavat laulujen muodon.

 

Ensimmäisinä kuukausina vahdin vauvan kehitystä valppaana, tutkin neuvolan lappuja ja seurasin keskusteluja siitä, mitä missäkin ikävaiheessa pitäisi osata. Tajusin että jokainen kehittyy omassa tahdissaan. Silti halusin tietää olemmeko jäljessä ja voisinko jotenkin edistää tilannetta. Tunsin syyllisyyttä vähän kaikesta, vaikka olisinkin toiminut ohjeiden mukaan. Annilla oli valmiudet kävelyyn jo varhain, mutta itsenäiset askeleet tyttö otti vasta vuoden ja parin kuukauden iässä. Myöhemmin syntynyt serkku taapersi aiemmin. Annia innosti kiipeily. Viime kesänä nappula kapusi kesämökin parvelle yksinkertaisia tikkaita pitkin. Saimme lisää harmaita hiuksia yrittäessämme kehittää mentelmiä kiipeilyn estämiseksi.

 

En ole pitkään aikaan seurannut kehitysvaatimuksia. Kaksivuotisneuvolassa ainoa haloo syntyi peukun syömisestä. Ja kalaa pitäisi pistellä enemmän. Mummon geenit... Tomeraksi luonnehdittu tyttö kasvaa käyrillä, seuraava vaatekoko tulee olemaan 92 cm. Tytöltä onnistuvat juoksu, hyppiminen, rappusten kiipeäminen, palikkatornit ja etenkin tuotteiden purkaminen osiin. Kun kiellän imemästä peukkua, päätyy suuhun varvas. Kiukkukohtauksista yritetään selvitä yhdessä sylityksillä ja selityksillä. Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilla kiteytetään olennainen: Vanhemman haasteellinen, mutta tärkeä tehtävä on vakuuttaa, että lapsi on kiukkupäisenäkin hänelle rakas eikä maailma hajoa kiukkuun.

Itsenäisyyspyrkimyksistään huolimatta tämän ikäisen ihmisen sanotaan tarvitsevan tutun aikuisen läheisyyttä ja aikaa. Olen iloinen päätöksestäni olla töissä vain osan viikosta, vaikka välillä sitä kyseenalaistetaan. Itsekin mietin valinnan järkevyyttä aina, kun tilin saldo pyörähtää miinukselle. Mutta elämänlaatua ei mitata euroissa.
 

"Ei oo mitään hätää, äiti", sanoo Anni ja silittää hiuksiani unen kynnyksellä. Nielaisen kurkkuun juuttuneen palan ja hengitän pienen tytön tuoksua. Jotain ihan muuta kuin kakanhaju.


     





 

 

 

Alussa juokseminen on kärsimystä. Mahaan pistää ja kengännauhat aukeavat väärässä paikassa. Tällä treeniohjelmalla aloitus on lempeä. Juostaan lyhyitä pätkiä lenkin kokoinaiskeston ollessa vain puoli tuntia. Yksi viikko on takana ja olen jaksanut yllättävän hyvin - vaikka tietysti vedän ylämäet henki hieverissä. Siksi treenaaminen onkin viisainta tehdä metsässä, pois kulkijoiden silmistä. Suunnitelmissa on hölköttää kerran viikossa töistä kotiin. Toisena päivänä voisin juosta hakemaan pyörän. Tässä yhdistyvät loistavasti työmatkailu, liikunta ja ulkoilu. 

 

Kroppa tiivistyisi paremmin salilla. Henkilökohtaisen ohjaajan avulla minäkin saattaisin päästä tuloksiin, kuten Project Maman Katja. Tunnollisena suorittajana en tohtisi jättää treenejä väliin ja ruokapuolikin järkevöityisi ammattilaisen kontrollissa. Ehkä. Mutta en voi sijoittaa niin paljon liikuntaan. Aikaa menisi matkojen kanssa enemmän kuin pelkkään juoksuun, mies pitäisi nakittaa työpäivän päälle lapsenvahdiksi. En halua autoilla salille. Pitäisi sekin matka pyöräillä tai juosta. Ovatko perustelut riittävät vatsamakkaran säilyttämiselle?

 

Lenkillä voin setviä päätäni. Liikkeellä ajatuskin virtaa vikkelämmin. Haistelen kesää, painan mieleen kukkien värit. Metsätähdet kukkivat jo. Kaukana pörähtää auto tai moottoripyörä. Kun on kuljettava tien reunaa, suoristan ryhtiä. Näppään musiikin kovemmalle ja vedän keuhkot täyteen lempeää kesäilmaa.